Hyvä Tero Liukkosen kirjoittama artikkeli koskien joogavammoja:
Helsingin sanomat (20.2.2014): "Tiedostava joogaaja välttää loukkaantumisen"
-------
Tiedostava joogaaja välttää loukkaantumisen
Useimmiten joogaajan tuo lääkäriin pidempään jatkunut rasitusvamma. Oman vartalon rajojen kunnioittaminen ja yksilöllinen ohjaus vähentävät riskiä loukkaantua.
Oli vuosi 2005, ja Eija Leppävuori harjoitteli innokkaasti astangajoogaa neljä viisi kertaa viikossa. Hän oli äskettäin edistynyt paljon, ja muuan uusista asennoista oli nimeltään bhekasana.
Vatsallaan maaten ja pää kohotettuna Eija taivutti sääriä reisiin käsillään. Ohjaaja tuli avustamaan ja painoi nilkoista.
"Kuulin kuinka polvessa naksahti", hän kertoo. Kipu vihloi. Lääkärillä kävi ilmi, että polven kierukka oli revennyt.
Alusta pitäen Eijalla oli ollut ongelmia joogatessa, koska hänen lonkkansa eivät avautuneet kovin helposti. Se puolestaan aiheutti rasituksen polvessa ja kipeytymistä, joka tuntui erityisesti lootusasennossa.
Leikkauksen jälkeen Eija palasi joogasalille, mutta hän oli alkanut epäillä joogaamisen mielekkyyttä omalla kohdallaan.
Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan Suomessa on 70 000 joogaajaa. Lisäksi on saman verran lajin potentiaalisia harrastajia, joita lajin kokeileminen kiinnostaisi. Nämä luvut ovat vuodelta 2010, ja sosiaalisen median Heiaheia-palvelun mukaan joogan suosio kasvaa edelleen.
Vuosituhannen alussa astangajoogasta kehkeytyi Suomessa ilmiö, ja tunnetuimmat joogaohjaajat nousivat julkkisten asemaan. Astanga sai maineen fyysisesti vaativana, lihaskuntoa kehittävänä ja jopa akrobaattisena joogamuotona.
Suomen Joogaliiton puheenjohtajan, fysiatri Sinikka Talan näkökulma joogaamiseen on tyystin erilainen kuin astangajoogan tapaisten, fyysistä harjoittelua korostavien joogasuuntausten.
Hänelle jooga on sisäistynyttä, hienovaraista oman ruumiin tiedostamista.
Joogaliiton edustama hathajoogan harjoitusperinne sai alkunsa Suomessa jo 1970-luvulla, eikä siinä ole koskaan ollut pyrkimystä näyttäviin liikkeisiin.
"Joogassa vammautumisriski on todellinen niin kauan kuin ihminen tekee harjoitusta etsien ulkoista muotoa ja käyttää harjoituksessa tahtoa ja voimaa", Sinikka Tala sanoo.
Kuntosaleilla joogaan ja pilatekseen perustuvia harjoittelumuotoja on nykyään lukemattomia: syvävenyttelyä, hotjoogaa, flowjoogaa.
Rauhallisempia joogatunteja nimitetään usein hathajoogaksi. Iyengarjooga on taas teknistä tarkkuutta ja huolellista paneutumista edellyttävä joogamuoto.
Fysioterapeutti Erja Wirén toimii myös iyengarjooga-opettajana ja käyttää joogatietämystään omassa työssään. Hän pitää esimerkiksi tuolijoogaa ms-tautia sairastaville vaikeavammaisille. Ryhmässä haetaan ojennusta, hengitystä ja kehotietoisuutta.
Wirén on joogannut liki parikymmentä vuotta. Alkuvuosina hänelle sattui astangajoogatunnilla takareiden revähdys oman kunnianhimon ja opettajan liian voimakkaan avustuksen vuoksi. Siitä toipuminen kesti.
Siirryttyään iyengarjoogaan Erja tiesi, että tämä oli hänen lajinsa. Huolelliset linjaukset ja keskittyneisyys ovat säästäneet hänet uusilta loukkaantumisilta.
"Mitä voimakkaampia kiertoja ja taaksetaivutuksia tehdään tai mitä avaavampia liikkeitä, sitä riskialttiimpaa joogaaminen on", hän sanoo.
"Toisaalta itsensä voi rikkoa niin sanotussa lempeässäkin joogassa, jos ei tee asanoita tietoisesti tai jos ohjaaja ei seuraa, mitä harjoittelijat tekevät."
Yhdysvalloissa heräsi kiihkeä keskustelu joogan riskeistä vuonna 2012, kun New York Timesin tiedetoimittajan William J. Broadin kirja The Science of Yoga ilmestyi.
Joogan tieteellinen tutkimus on kuitenkin alkutekijöissään, minkä vuoksi mielipiteiden perustelut voivat olla hataria puoleen tai toiseen.
Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kertoo, että suomalaista tutkimustietoa joogan hyödyistä ja riskeistä ei juurikaan ole saatavilla.
Hänen vastaanotolleen Mehiläisen lääkäriasemalle tulee joogassa vammautuneita päivittäin, mutta hän suhtautuu siihen rauhoittelevasti.
"Aina kun liikutaan, sattuu jotain. Ja kun ei liikuta, silloinkin sattuu jotain", hän sanoo.
Hänen mielestään jooga on alhaisen riskin liikuntalaji. Laukka painottaa ennemminkin sitä, kuinka paljon Kelan päivärahoja on säästetty joogan ansiosta.
Keski-ikäinen, niskavaivainen, vähän liikkuva toimistotyöntekijä saattaa kertoa lääkärilleen, että on saanut joogan ansiosta uuden elämän.
Urheiluvammat voi jakaa akuutteihin vammoihin ja rasitusvammoihin. Vastaanotollaan Pippa Laukka on todennut, että 90 prosenttia joogavammoista on rasitusvammoja. Akuutteja loukkaantumisia on alle kymmenen prosenttia.
"Tyypillistä joogaajille näyttää olevan sellainen, että tullaan vastaanotolle sitten kun vaivaa on jatkunut pitkään, jopa kuukausia. On käyty ehkä jossain luontaishoidossa, mutta lääkärille tullaan vasta kun vaiva ei olekaan mennyt ohi."
Mediahankejohtaja Mia Marttiinin loukkaantuminen tapahtui yllättäen. Vuonna 2008 hän istui hathajoogaleirillä paikoillaan ja teki hengitysharjoitusta, kun jotain napsahti kaulassa.
"Tuli sellainen sähköinen kauhea kipu, ja vasen käsi oli poissa pelistä."
Päivystyksessä lääkäri totesi, että kaularangassa oli vakava välilevytyrä, joka puristi selkäydinkanavaa ja aiheutti halvausriskin.
Yleensä välilevytyrä korjataan luuduttamalla, mutta Mialle tehtiin harvinaisempi pallonivelproteesi kaularankaan.
"Neurokirurgi arvioi etukäteen, että minulle jää elinikäinen haitta", Mia kertoo. Leikkaus onnistui kuitenkin hyvin, eikä suurta haittaa jäänyt.
Mialle on jäänyt epäselväksi, mitä oikeastaan tapahtui. Edellisenä päivänä joogaleirillä hän oli tehnyt niska-hartiaseisontaa, muttei mitenkään erityisen kuormittavasti. Asennossa jalat ja lantio nostetaan selinmakuulta kohtisuoraan ylös ja selkää tuetaan käsillä.
Mia on harrastanut monia liikuntalajeja ja kärsinyt pienistä loukkaantumisista ylijoustavan ruumiinsa vuoksi. Istumatyö on pahentanut koko aikuisiän jatkuneita niska- ja selkävaivoja. Joogan sijasta hän tyytyy toistaiseksi kävelemiseen ja varovaiseen venyttelyyn.
Polvikierukkansa loukannut Eija Leppävuori ei ole kokonaan päästänyt irti joogasta.
Psykiatrisena sairaanhoitajana työskentelevä Eija on juuri saanut valmiiksi uskontotieteen gradunsa Henkistynyt liha, jossa hän tuo esiin joogan harjoittajien sisäistä kokemusta. Joogasalin kilvoitteleva ilmapiiri ja autoritäärisesti jaetut ohjeet voivat lisätä loukkaantumisriskiä.
Leppävuori sanoo yhä kaipaavansa joogan jälkeistä tilaa. Samaa kokonaisvaltaista mielen ja ruumiin kokemusta hän hakee aktiivivenyttelystä. Lisäksi hän lenkkeilee, pyöräilee ja käy monipuolisesti kuntosalilla ja kertoo olevansa erinomaisessa kunnossa.
Polviaan hän yhä kuitenkin varoo eikä aio osallistua yhdenkään liian isoja ryhmiä kerralla opettavan "joogatehtaan" tunneille.
Paneutuva, yksilöllinen ohjaus vähentää loukkaantumisriskiä. Joogaohjaaja Magnus Appelberg on aiemmin vetänyt alkeiskursseja jopa 70 harjoittelijan ryhmille. Sellaista hän ei enää halua tehdä.
Nuorempana tanssijana työskennellyt ja kehoterapiaa pitkään harjoittanut Magnus näkee ihmisruumiin ennen muuta yksilöllisenä.
Omalla salillaan hän ei pidä alkeiskursseja. Jokainen uusi harjoittelija saa täydesti hänen henkilökohtaisen huomionsa.
Magnus Appelberg huomauttaa, että juuri tämä on joogaopetuksen alkuperäinen menetelmä. Yksilöllinen lähestyminen on tärkeämpää kuin tiukat harjoittelusäännöt. "Joogassa on kyse vapautumisesta", hän sanoo.
Astangajoogalla on kova maine, josta hän haluaa irtautua ja tuoda harjoitukseen hauskuutta. Jos ihminen elää normaalia arkielämää, hänen ei pitäisi asettaa joogatavoitteitaan liian korkealle.
"Prioriteeteissa ensin tulee uni, seuraavaksi ravinto ja vasta sitten harjoitus."
Magnus Appelberg haluaa asettua myös no pain, no gain (ei kipua, ei tulosta) -ajattelua vastaan. Hän lainaa joogakonkari David Williamsin tunnuslausetta: "Jos se sattuu, teet sen väärin."
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja astangajoogi. Sähköposti:
tero.liukkonen@scribe.fi
